Bio

V.Auer on monella tapaa persoonallinen: Oma näkemys ja moneen makuun uppoava musiikillinen linja on kuultavissa bändin omassa tuotannossa. Muusikoiden liikuntarajoitteiden vuoksi bändi käyttää soittimina sähkökitaran lisäksi vain soundimoduliin yhdistettyjä midi-kosketinsoittimia. Mistään konemusiikista ei kuitenkaan voida puhua, sillä musiikki toteutetaan fyysisesti.

Syksyllä 2001 alkusysäyksen saanut kokoonpano tunnettiin kolme vuotta nimellä Legendat. Pitkään ohjelmistossa olleiden cover-biisien hiljalleen väistyessä omien biisien tieltä sai entinen nimi jäädä historiaan syksyllä 2004.

Lyhyehkön historiansa aikana bändi on elänyt ja soittajien vaihdoksia on tullut vastaan. On ollut kuolemantapaus, henkilöristiriitoja tai muita syitä kunnes suurimmillaan 10 soittajan orkesteri vakiintui kuuteen henkilöön.

V.Auer aloitti debyyttialbuminsa äänitykset vuoden 2005 kesällä. Äänitykset eivät silloin sujuneet aivan suunnitelmien mukaan; olihan V.Auer täynnä keltanokkia äänityksien suhteen. Uhkana oli tuolloin jopa koko projektin kaatuminen. Alkuperäinen miksaaja ei mystisestä syystä voinut jatkaa silloista tehtäväänsä, vaan pitkän hiljaisuuden jälkeen saatiin käteen vain keskeneräiset miksaukset. Onneksi bändi löysi uuden kaverin äänityshommiin ja pyörät alkoivat taas pyöriä. Alkuvuonna 2008 V.Auer sitten julkaisi Kimmo Antikaisen johdolla Terveisiä maailman ääristä -omakustanteen.

Ihmiset ottivat levyn hyvin vastaan ja levyjulkkarikeikalla Helsingin Korjaamolla paikalla oli bändin ystäviä ennätysmäärä. Levyä on saatu myydyksi mukava määrä ja se on tuonut bändille itseluottamusta. Uudesta levystä alettiin heti haaveilla.

Levyn tekeminen alkoi konkretisoitua kun bändi alkoi työstää uutta materiaalia. Ensimmäisen levyn ylijääneitä sävellyksiä oli useita käyttämättä. Sävellysvastuuta jaettiin ja yli puolet biiseistä syntyikin uusien säveltäjien toimesta. Monipuolisesta valikoimasta saatiin kasaan yhtenäinen biisiläjä. Tietokoneella sävellettyihin demoihin kirjoitettiin sanoja, jotka sitten sovitusvaiheessa ja treeneissä muokkaantuivat sopiviksi. V.Auer aloitti samalla hedelmällisen yhteistyön Harri Kentalan kanssa.

Innokkaasti bändi käynnisti treenauksen uutta albumia varten. Keikkoja ei enää juurikaan tehty vaan keskityttiin uusiin biiseihin. Pian sen aikainen solisti Sanna Kalmari ilmoitti lähtevänsä V.Auerista. Hänellä ei riittänyt motivaatiota aloittaa uutta projektia. Bändi toipui nopeasti yllättävästä tiedosta ja uutta laulajaa ei tarvinnut kauaa etsiä. Kesällä 2009 V.Auer soitti viimeisen keikkansa Sannan kanssa ja viimeiseen biisiin kutsuttiin uusi laulaja Vivi Virtanen.

Vivi omaksui nopeasti jo Sannan kanssa opetellut kappaleet ja pienellä sovituksella äänelleen sopivaksi. Vivi alkoi myös tuottaa ja sovittaa laulumelodioita monipuolisemmiksi. Lahjakas kuorotyttö toi biiseihin uusia vivahteita ja kehitti niihin uutta eloa.

Vuoden 2010 kesällä V.Auer pääsi taas äänityspuuhiin. Viimeinen levylle tullut kappale saatiin valmiiksi kun muut oli jo äänitetty. Äänitykset jatkuivat osin syksylle asti. Miksaus aloitettiin marraskuussa, mutta aikataulun tultua kireäksi. Bändi siirsi suosiolla levynjulkaisua vuodelle 2011.

Kun kaikki saatiin viimeinkin valmiiksi V.Auer julkaisi toisen albuminsa Erokratia huhtikuussa 2011. Levyn painamista tuki Kansan sivistysrahasto.

Comments are closed.