Sanoitukset

Maailman ääri

Perjantaina aina illalla,
lauantaina kuumalla rannalla,
ilmestyt eteeni, häviät taakseni.
Odotamme sanoja, odotamme tulevaa.

Vierähtävät monet viikot
Vierähtävät kesäiset kuukaudet
Et enää ilmesty, et enää katoa.
Tiedän, että ikävöit. Tiedän, että odotat.

Maailman ääri
sitä voin saavuttaa
nähdessäni kasvosi.
Maailman ääri
sitä voin koskettaa
kuullessani äänesi.

Häviävät monet mietteet
Katoavat monet murheet
Näen sun hahmosi, kuulen sun sanasi.
Ne haihtuvat ilmoihin. Leijuvat tulevaan.

Kevyt mieli

Katson soljuvaa pintaa lasin.
Syysluonto itkee pois pahuutta,
pahuutta maailman.
Drinkin voiman annan vaikuttaa.

Tänään sanot vaan, kuinka olenkaan
kaunis, täydellinen.
Mitään järkevää, en tahdo ymmärtää
tänään vain unelmoin.
Kevyt tuntemus, mielikuvitus, ympärilleni luo.

Yllä tuikkivan valomeren
näin hiljaa leijun.
Olen vain sinun, sinun olen vain.
Kuulen äänen, unenomaisen.

Minut yllättää pian se hetki.
Toisistaan tahtoo erota, keho ja mieli.
Kummallekin annathan osan.

Huhtikuu

Kirkkaus uuden päivän harmaana kajastuu.
Jokin on vialla, kipu on poissa.

Virranneet myrkyt puhaltaa tuuli pois.
Kurkussa kuristanut kyy, hiljalleen löystyy.

Peilissä jokin hymyilee, jokin hymyilee…

Kuukaudet hävinneet, hiljalleen vierineet.
Niiden läpi kuin sumussa, nyt hälvenee.

Ja kuin uudelleen kevään alkaneen, tunnen.
Vihdoinkin hymyilen. Ja katson:

Peilissä jokin hymyilee, jokin hymyilee…

Kahleet

Lastenrattaista katsoo pieni pää.
Ei edes pysty ymmärtää:
Miksei ihminen sais toista rakastaa?
Puhdas mieli haavoittuva, ottaa vastaan mitä tarjotaan.
Ei lähde pois mitä sisään laitetaan:
ei nyrkillä, ei viinalla, ei itseään viiltämällä.

Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäs.
Ne sanoo hyvät teot sielun pelastaa.
Vaan naapurinsa oven taa voi toki pommin asentaa,
jos ne ei kunnioita heidän valtaa.

Avatkaa kahleet ranteistamme
Ottakaa raskas kunnianne harteiltamme
Riisukaa lanteiltanne ahdasmielisyyden vaatteet
Hävittäkää vääristyneet kierot periaatteet

Noudata perinteitä niin kuin vuonna yks ja kaks.
Isä lausuu tyttärelle:
”No way! Tuo mies ei sovi sinulle,
ei kun sen isäkin on gay
ja sen iholla ei oo oikee väri.”

Se on teihin ohjelmoitu

Boolimaljalle osut yhtä aikaa ja yrität
olla mua havaitsematta.
Mut silmistäsi sen nähdä saan:
et mitenkään eroa muista vieraista,

Seurustelet, hah, saanko nauraa!?
Avuton tapa on tuo vastaan taistella.
Vaikka häviät et voi unohtaa,
et totuutta sinäkään pysty kadottaa.

Salauksenkin läpi sen huomaa.
Se on sinunkin sieluun koodattua.
Osa vastustamatonta ohjelmaa,
joka kaikkia mua rakastamaan…
Kaikkia mua rakastamaan ohjaa.

Et voi kiusausta sä vastustaa.
Ovella vielä katsees kääntyy takaisin.
Kaikki katseet mut tavoittaa
ja silmät nuo, säihkyvät, minuun jähmettyy.

Kaikki mua rakastaa…

Torni

Niin tänne jäänyt oon.
Taa teljettyjen ovien.
Olen suhteen, vanki olosuhteen.

Ympäröi kiviseinät maailmain.
Ei läpi päästä tunteitain.
Olen suhteen, vanki olosuhteen.

Kylmää ihoa polttaa, tornissa kyynisen.
Katson alas, korkealta alas täyteen elämään.
Toivon tornin sortuvan ja mielen vapautuvan.

Hei, kadotinko avaimen?
Vai jätinkö sen oveen?
Tulisitko, tulisitko mun luo

Kädet heikot ja sidotut
Ei tavoita kasvojas
Haluan vain, vain halua hain

Parisuhteen hautajaiset

Katsoisitko yksinäistä kulkijaa,
kyyneleitä sammaleella,
vihreällä metsän matolla.
Katsoisitko kahlittua karitsaa,
nuorta tukahdutettua elämää.
Ei ole helppoa kummallakaan.

Sielu vierasta lihaa haluaa,
loukkaa liikaa puolisoaan.
Ilman parisuhteen pakotteita,
ilman särkyvää sopimusta,
ei ole kipua kenelläkään.

Parisuhdeparatiisi hajoaa.
Parisuhdeparatiisi hajoaa.
Niin tapahtuu aikanaan.
Parisuhdeparatiisi hajoaa.
Tellus janoaa vapauttaan.

Pakkotarpeemme rakastaa,
luo taas valesuhteitaan.
Pakkomielteemme vaikutusta
Yksinäisyys on muka tuska
Ei tilaa oikean tunteen

Se luo tuskaa, väkivaltaa.
Maailmaa hajoittaa.
Perinteisen parisuhteen paimenet lausuivat.
Ei parisuhdetta voi pelastaa,
se haudataan.

Katveessa kerrostalojen

Tunnustellen, ryntäilen
löytääkseni palan sinusta.

Harmoniaa tavoitellen:
Hellien, koossa pitäen.

Tasapainoilen välillä pakon ja tahtojen.
Kerrostalojen katveessa harhailen.

Turhautuen raivoan.
Huolehtien, miksi huolit mut?

Huomiota hamuan.
Hetkeksi vain hellään huomaan

Rytmi vangitsee

Aurinko laskee, se kansan villitsee.
Kaupungin loiste ja rytmi heidät vangitsee.

Tyttö tahtoo tanssimaan.
Kenkien korot katuun napsahtaa.
Rytmiä kohden askel kuljettaa
ja lanne keinahtaa.
Pojalle viekkaan hymyn lahjoittaa.

Poika tahtoo tanssimaan.
Vetävä askel huomionsa saa.
Tuulessa paidan helma heilahtaa,
rusketuksen paljastaa.
Viekkaaseen hymyyn vastaa katseellaan.

Tytölle sano ei sanaakaan.
Musiikilla on sanottavaa.
Tyhjäksi mielen ravisuttaa.
Antaa mennä vaan.

Mereltä laineet rantaan hajoaa.
Jostakin kaukaa viestin kuljettaa.
Voit arjen unohtaa.
Hetkisen olla kuin ei oliskaan.

Arkiset aseet

Kokoontuivat kaikki kylät,
menninkäiset Merin juhlaan.
Sanoivat sinä olet kunnia,
kunnia kylien kulkeva ihminen.
Kasatakseni kyllin karjaa,
kiertäen kaukaa keremetin.
Kuljin kymmenet kylät,
kylät kansan kaiken kestäneen.

Otin oikeet oriit. Otin tammat,
huntuun kiedoin mustaan.
Valitsin levolliset lehmistä,
lehmistä lehdoilta säästyneistä.
Uurastukseni unesta unelmoi
kyseessä kylä viimeinen.
Osui osakseni tumma tamma
tehtävääni tarpeeton.

Onnen etsinnän aseet,
aseet arkiset.
Tylsät aseet ruostuneet
on aika uudistaa.
Kunniaan hapettuneet
aseet arkiset.
Ttylsät aseet ruostuneet
on aika puhdistaa.

Uljas uhkee tumma tamma,
heilutti halki hahmosielun.
Repi raastoi rintaa sielun
vahvan ikävän ihmisen.
Sai kunnian kadottamaan
astumaan alas asemani.
Jättämään kotikylän mullan,
maan vakaan alta jalkojen.

Läpi tuulten takkuhiusten.
Ratsain alta puun päältä pustan.
Mennen pitkin merten selkää,
vapaata valkeaa vaahtoa.
Kaarnassa maailmanpuun,
läpi lännen pallon punaisen.
Satulassa saatteessa tähtein,
tähtein takana odottavaan.

Menninkäisten valssi

Metsien keskellä, salojen reunoilla
Keijuja hentoja, menninkäisiä
Uskonko niihin, kyselevät
En, tietenkään en
Realismin taas valitsen, vaikenen

Todellista tarua romantikon elämä on
Realismia, totuutta, piileskelen
Kumpaa on tää, satua vai elämää

Maahinen ahdistuu pienessä kolossa
Välissä puiden, puiden ja kuorten
Uskonko siihen, kyselevät
En, tietenkään en
Romantiikan nyt valitsen, julistan

Totuuden siemen itää myös metsässä
juurella kuusen, äärellä lammen
Uskotko siihen, kyselevät
Juu, tietenkin juu
Todellisuus se on romantikon

Yön ystävä

Aamuyöllä kello kolme syön päivältä tähteet
Voin ymmärtää maailmaa ja ohimenevää aikaa
Yön pimeä kuljettaa ajatusten ilmalaivaa
Kunnes auringonnousu saa Hindenburgin toistumaan

Yö on ajatusten ja aikaa rikosten
Yhdessä yössä, ystävän sylissä

Mikään ei saa mua vieläkään jättämään yötä yksinään
Yö alkaa pelätä, jollen ole hänen ystävänsä
Aamun kultaiset säteet saavat salaisen katoamaan
Yön kanssa olemme ehtineet jo suunnitelman sopimaan

Aamu tullaan sen omin asein tuhoamaan
Peilillä säteet saadaan takaisin suuntautumaan
Ja seuraavan yön jälkeen ei aamua olekaan
Vaan yö ja sen ystävä alkavat juhlia

Mikään ei saa mua vieläkään jättämään yötä yksinään

Sokeria haavoihin

Sadepilven musta leimahdus lähestyy
Mikä onkaan kiukkusi syy
Äkeä tuulesi kääntyy
Sisälläsi raivoavaan myrskyyn

Sokeria haavoihin
Siirappia arjen kaavoihin
Ilman täyttävä hymy
Jota vastaan et käänny

Sadepilven musta leimahdus hälvenee
ennuste lupaa selkeää
Tuuli laantuu
Osoitin ilmapuntarin näyttää lempeä

Sydänten törmäykseen
Salaman välähdykseen
Turha kohtaus selkenee

Koiran aika

Mainokset tuoreet ostosteeveet
täysin turhat kodinhoitohuoneet
Naapurit oudot, poliisin noudot
keksityt uutisvuodot
Mut pistetään arkkuun, mä lähden karkuun

Aika kulkukoiran kulkee loppuun päin

Sakenee Lontoon sumu
Kuuluu Benin kellojen kumu
Saharan tomu on nyt rapaa vapauden
Vielä Moskovan valot
nään silmissäni
Nuo ajatukset jalot
jätin taakseni, vuoksesi

Mannermainen aamiainen
alla Prahan siltojen
Majoitus viiden tähden alla
herään pahvilakanalla
Pariisiin vai stadiin, lähiseutujuniin

Kuukaudet, vuodet, kirjekuoret
Palaavat mieleen huolet
Kaupungit, maantiet, satamat, vuoret
Ihmisestä jäljellä puolet
Palaisinko kotiin, ihmissuhdesotiin

Toisten ikävä

Meillä on salaisuutemme
Mua hengität, kun vasten painaudut
Mutta hyvin tiedämme
Salaisuus ei oo rakkautta

Se on toisilleen sopivien olentojen ikävää

Tahdon suhteettoman liiton
lupauksesi pysyvyydestä
Ilman salaisuuksia ja kaukolämpöputkea
kesän routaista

Meillä on salaisuutemme
Sua hipaisen, haluaisin suudella
Vaikka salaisuutemme paljastuu
Ei oo rakkautta

Auer

Aamu nousee kultaisena, huuruisena
Kuten silloin
Vielä nousee usva merkkinä yöllisiltä
Virvatulet, tulikivet
Savu leijuu viimeisiltä

Neidon hiukset kultaisena, hulmusivat
Kuten silloin
Vielä nousen tähyämään, taivaanrantaa
Ajat pitkät, aikakaudet
Paljon aikaa viimeisestä

Turhaudun, turhaudun, turhaudun taas
Turhaudun, turhaudun ja tyydyn myös

Päätä pidän, päätös pitää
Päätän jäädä, pidän pääni
Aika kulkee, ajan ohi
Kuljetko ohi, onko aikaa

Sveaborg

Maailman tammisinta viiniä nautitaan
Kuunnellaan tarinaa puisevaa,
kun vanhoja muistellaan
Toisten piknikit ja frisbeet täysin tavallisia
En sano saaresta sanaakaan
Etenkään sanaa ihanaa

Auringonpaiste mua syövyttää
Tehtäisiin jotain tavatonta
Mutta sinä jatkat vain tarinaasi
Kenet tanssiaisista kotiin saatoit

Ei oo mielessämme aivan samaa taajuutta
Ajatuksissasi tarpeeks laajuutta
Kun fraasejasi toistelet
Museovirasto ja kaupunginsedät horisee
Et’ tääl ei saa tulta tehdä ollenkaan
Mut mun mieleni on ilmiliekeissä

Kustaanmiekkaan, perusläppää heitetään

Oon mielestäsi miehille tylsää seuraa
He katselevat vain laivan keulaa
En erota sua merilokista
Tällä naisella on omat vahvat aatteensa
nuo pitäkööt pääkallosaarensa
Karkaan kaupunkiin mielilautalla

Onnenlintu

Korulauseet on lausuttu ja satiinit sotkettu
Sanaleikit on leikitty ja tähdet tähystetty
Juhlaillat on juhlittu, valkoviinit nautittu
Sotakirveet on haudattu, hautarauhat rikottu

Hiljaisuudesta kuulen, tuntemattoman kuiskeen
Kuin onnenlintu laulais mun omenapuussa

Sormuksia on vaihdettu, papin aamen kuunneltu
Koti-illat on istuttu, rantalomat vietetty
Karu arki on koettu, huonekalut jaettu
Lopulta ero takana ja asiat käsitelty

Suudelmia on jäljellä ja järkeäkin ehkä
Kukkia on kuihtunut ja vielä kuihtumatta
Unelmia on uudistettu ja vielä elämättä
Rakkaudessa ydin: aseet ruostumattomat on

Itsevaltias

Epäilijä minussa kuoli samana päivänä,
kun iskit hyökyaaltona,
tulihiilinä jaloissa.
Sata astetta pakkasta mun paljaalla iholla.
Samalla lämmitit,
hyväilevä kesätuuleni

Tahdoin olla itselleni herra,
vallan sattumalta ottaa.
Tahdoin olla itselleni herra,
vapauden pasuunaa soittaa.

Saavuit pullopostina jäämeren aalloissa.
Pieninä hiukkasina,
allergeeninä keuhkoihin.
Tuhansia voltteja käsiraudoissas pyörähdin.
Samalla virkistit,
raikas lähdeveteni.

Tahdoin olla viisaampi muita,
mielen hulluudelta säästää.

Vanhus

Valoisaan yöaikaan
Laiturille jään
Vatsallaan
Katse pohjaan solahtaa

Kaukana vanhus soutaa
Kokee vielä ennen vanhaa

Ajatus alle sukeltaa
Hukkuu, katoaa
Silmät aukeaa
Mieli rantautuu

8 minuuttia

Tänään toteutuu ennustus muinainen
Planeettamme on entinen
Ihmiset tahoillaan, mä en oo pahoillaan,
että tänään on päivä viimeinen

Leijun pois, tuonne kauniiseen tyhjyyteen
Annan periksi, rentoudun, taistele en

Viimeinen henkäys aurinkotuulten ja
Luonto laukee taivaisiin
Kahdeksassa minuutissa tahdon tuntea kaiken
Matka ikuisiin uniin

Ylikansoitus ei ole ongelma
Kun pian muutumme, oomme energiaa
Uneni toteutuu, maailma tuhoutuu
Linnunrata meidät vastaanottaa